Äiti on lähtenyt töihin ja minä heräsin juuri. Auringon säteet häikäisivät silmiäni ja menin laittamaan sädekaihtimet kiinni. Yhtäkkiä alakerrassa joku kirosi todella kovaa.Kipitän portaat alas ja purskahdan hirmuiseen nauruun. Koiramme Laika on hypännyt veljeni mahan päälle. No, onhan koira pullea ja Berhandilainen, mutta silti.

" Mikä on noin hauskaa?" veljeni kysyy ja katsoo minua murhaavasti.

Lopetan nauramisen. Menen pukemaan. Minun pitäisi olla tunnin päästä kaupungilla shoppailemassa Mian, Saran, Jasperin, Juuson ja Luken kanssa. Valitsin mustan tuubitopin, Farkkushortsit ja olalleni otan Valkoisen Niken olkalaukun. Harjasin, tupeerasin ja laitoin lakkaa hiuksiini. Meikkasin itseni kevyesti ja astelin alakertaan takaisin.

" Mitäs noin nättinä tänään?" veljeni kysyi ja virnisti.

" Hehheh", sanoin ja irvistin hänelle. Nappasin omenan korista ja laitoin mustat ballerinat jalkoihini.

" Joku Jonas yritti soittaa sinulle" veljeni sanoi ja ravisteli puhelintani kädessään.

" Ja sä tietenkin vastasit?" sanoin kysyvästi ja nappasin puhelimen hänen kädestään.

" Tietenkin, siskokulta. Hän sanoi että sinun on oltava heillä kolmelta, tai hän hakee sinut" veljeni sanoi ja virnisteli minulle taas.

" Kolmelta? Sehän on ollut jo vartti sitten!" huusin veljelleni ja samalla ovikello soi.

" Ja sähän et mene avaamaan" sanoin veljelleni, joka jo käveli ovelleppäin ja kamppasin hänet jalallani.

Kipitin ovelle. Oven takana seisoi poika, joka nyrpisti nenäänsä, Jonas. Avasin oven ja ennen kuin Jonas ehti astua sisään, tuuppasin hänet ulos ja menin itse perässä.

" Mitä asiaa sulla oli mulle, tai ylipäätään tänne?" kysyin pojalta kireään äänensävyyn.

" Älä ny hikeenny. Suntakiashan mä tänne tulin" Jonas sanoi ja tuli lähelleni.

Hän otti käsistäni kiinni, mutta riuhtaisin ne nopeasti irti. Lähdin kävelemään, kohti autotallia, missä skootterini tällä hetkellä oli. Kuulin kuinka Jason seurasi perässä.Juoksin skootterini luo ja polkaisin sen sisällä käyntiin. Talutin sen huitenkin ulos ja sitten hyppäsin satulalle. Laitoin nopeasti kypärän päähäni. Tunsin, kuinka skootteri tömähti allani. Katsoin taakseni ja siellä istui Jonas. Tijotin poikaa hetken. Sitten heitin pojalle kypärän ja hän otti sulavasti kopin. Huokaisin ja lähdin ajamaan.

 

Kun oli parkkeerannut skootterini kauppakeskuksen parkkipaikalle, hyppäsin skootterin satulalta alas. Olin lähtemässä kävelemään vähin äänin pois, mutta joku tarttui käteeni.

"Mitä? Sait kyydin tänne, eikö sekään riitä sulle?" kysyin ja tuijotin poikaa murhaavasti.

" Äh, en kai mitään" Jonas sanoi ja irrotti kädestäni.

" Ja älä unta näe, että antaisin sulle anteeks!" huudahdin itku kurkussani Jonakselle.

" En, en" Janos sanoi ja lähti.

Kyykistyin maahan ja itkin. Joku käveli viereeni ja katsoi minua. Tunsin sen. Eikä ollut arvoitus, kuka se oli.  Itkin lisää, itkin varmaan 10 minuuttia, kunnes tunsin jonkun hellät kädet ympärilläni. Avasin silmäni. Siinä hän taas oli, Jonas. Poika halasi minua pitkään, niin pitkään kunnes lopetin itkemiset. Minua nolotti. Olin kuin pikku lapsi, jonka äiti ei ollut ostanut karkkia lapselle. Katsoin Jonasta silmiin. Ne olivat erillaiset, lempeät ja katuvat.

" Sori. Sun paitas on märkä" sanoin nolostuneena.

" Se kyllä kuivuu" Jonas vastasi hymyillen.

Halasin poikaa ja hän vastasi halaukseen. Kun yritin irroittautua, Jonas ei päästänyt minua pois. Pyysin häntä irroittamaan minusta, mutta ei, hän puristi minua lujaa. Se sattui. Jonaksen naama lähestyin omaani. Ennen kuin oli liian myöhäistä, löin Jonasta niin kovaa, kuin pystyin.

" Ai vittu!" hän kirosi ja katsoi minua. Sitä ilmettä en olisi halunnut nähdä.

 Tuuli leikitteli hiuksillani. Oli alkukevät. Linnut visertelivät ja lentelivät puusta toiseen. Astuis sisälle suurehkoon rakennukseen. Nenääni tulvi ihana ja tuttu tuoksu, hevonen. 

" Hei kaikki", sanoin hevosille ja Minipossullemme, vaikka tiesin, että ne eivät vastaisikaan.

Menin äitini, ensimmäisen ja rakkaan hevosen karsinan eteen. Kauniisti koristellussa nimikyltissä luki kaunis nimi, Kentaur, mutta tutummin Kentsu.

" Heippa poju", sanoin Kentsulle, joka mutusti iloisena aamuheiniään. 

Hymähdin ja menin oman hevoseni luo. Olin saanut hevoseni, kun olin kaksivuotias. Ensiksi olin pelännyt hevosta, mutta lopulta rohkaistuin, enkä pelännyt Grannia. Hevoseni nimi oli siis Granni.

"Tulisitko pikku aamulenkille?" kysyin Grannilta ja vastaukseksi sain oveen potkaisun ja se ei tainnut olla myöntymisen merkki.

" Taasko sä höpötät tolle tyhmälle kaakilles?" veljeni kysyi ja nauroi.

" No, se ei kuulu yhtään sulle!" huudahdin veljelleni, joka pelästytti Grannin.

" Häivy" sanoin veljelleni, joka kohautti vain olkiaan ja meni muualle.

Silittelin Grannia hetken, mutta tamma ei päättänyt tulla ulos. Huokaisin ja lähdin peremmälle tallia.

Melkein perimmäisessä karinassa, makoili hevoseni Muumi. Se oli lehmänkirjava Shetlanninponi ruuna, joka oli varastanut syvämmeni. Hymyilin näylle hetken ja kurkistin viereiseen karsinaan. Siellä komeili hevoseni Lady. Lady kilpaili kouluratsastuksessa, ja oli talleiltamme paras. Toiseksi paras oli, kukas muukaa, kuin Julle. Julle on tummanruunikko, Wheils ori. Vaikka se on ori, niin se on silti tosi kiltti. Jatkoin matkaa ja pysähdyin karsinan eteen, jossa oli lukenut  Xara, mutta viimevuonna kyltti oli otettu pois, niinkuin hevonenkin. Se oli otettu minulta pois, eikä minulle edes kerrottu. Muistan sen päivän, kuin eilisen illan. Silloin olin tullut tuttuun tapaani koulusta suoraan kotiin. Olin hakemassa innoissani Xaraa laitumelta, mutta poni ei ollutkaan siellä. Ajattelin että äiti oli hakenut Xaran laitumelta sisälle talliin. Olin juossut Xaran karsinan eteen. Xara ei ollut sielläkään. Huomasin myös Xaran nimi kilven kadonneen. Juoksin takaisin ulos ja ulkoa talollemme. Talomme on iso, joten kesti hetki löytää äitini. Hän oli jotenkin surullisen näköinen. Olin kysellyt häneltä missä Xara oli ja muuta tuollaista. Lopulta äiti suostui kertomaan minullekkin. Xara oli kuollut syöpään. Äiti kertoi, että Xara oli vain maannut kokopäivän laitumella. Kun hän oli mennyt katsomaan niin Xaran silmät olivat painuneet kiinni. Kaikki oli muuttunut sinä syyskuun päivänä. Olin itkenyt huoneessani monta päivää, välittämättä siitä, että olisi koulua. Olin lukkiutunut huoneeseeni. Välillä yöllä, olin hiipinyt alakertaan ottamaan omenan tai jonkun muun hedelmän ja hiipinyt takaisin huoneeseeni. Koulussa minua ei enää kiinostannut tunnit. Aloin saamaan huonoja numeroita kokeista. Olin alkanut seurustella. Kisat eikä ratsastus kiinnostaneet pätkääkään. Xara oli ollut minulle rakas. Sydäntäni raapaisi vieläkin muistella Xaraa. Ja aina miettiessäni Xaraa, mieleeni tuli Jonas. Jonas oli tuolloin ollut poikaystäväni. Hän poltti ja joi silloin tällöin. Hän paljasti että oli pettänyt minua ja sen seurauksena minä jätin hänet. Olin murtunut tuolloinkin. Itkin, eikä siitä tullut loppua. Viimein ryhdistäydyin, ja menin ratastamaan. Ratsastin tuolloin useimmiten Muumilla, sillä se oli niin pieni, että minulle ei tullut siitä mieleenkään Xara. Ja Xara oli ollut ihan erillainen, kuin Muumi on. Lopulta menin ratsastamaan Julilla. Juli on äidin hevonen ja Xaran äiti. Xarassa ja Julissa oli paljon samaa. Luonne ja ulkönäkö olivat, kuin peilikuvat toisilleen.  Askeleetkin tuntuivat samanlaisilta. Kun olin pieni, niin muistan, kun minä ratsastin Xaralla ja äiti Julilla. Karistin ajatukseni Xarasta ja katsoin Xaras karsinassa elävää hevosta.

" Heippa poju. Tulisitko sä mun kanssa lenkille?" kysin hymyilevästi Dinolta. Dino nosti päätään ja hörähti.

" No hyvä" sanoin ja lähdin kävelemään satulahuonetta kohti.